sunnuntai 30. toukokuuta 2010

100

Monessa blogissa ollut 100 asian lista kuulostaa toisaalta itsekeskeiseltä ja tyhjänpäiväiseltä mutta ehkä se ajatuksenvirtana kirjoitettuna kertoo itsellekin jotain uutta.Kokeilen.

1.Päällimmäisenä mielessä on raskaus.
2.Viikkoja tasan 37.
3.Ja olo kuin ylikypsällä banaanilla.
4.Olen jo äiti.Kaksi- ja puolivuotiaalle Untolle.
5.Ja vaimo,kohta vuoden verran.
6.Yhdessä on oltu 5 vuotta.
7.Asuttu yhdessä lähes yhtä kauan.
8.Edetty siis kohtuullisen nopeasti,mitä sitä odottelemaan.
9.Asuttu kahdessa eri kaupungissa,oltu varmaan yhteensä noin kymmenessä työpaikassa yhdessäoloaikana.
10.Nyt on ehkä rauhallisin vaihe tähän asti,ei opiskelua eikä yövalvomisia,toinen töissä,toinen kotona.
11.Kunnes päivänä minä hyvänsä tulee kuopus ja heittää arjen päälaelleen.
12.Ei kuitenkaan pelota,nyt on käytäntö tuttua vaikka eri tilanne toisen kanssa onkin.
13.Paitsi ehkä väsymys,pelottaa siis,meistä kumpikaan ei käsittele sitä kovin hyvin.
14.Suunnittelen vielä opiskelevani.
15.Olen fysioterapeutti.
16.Ja ihan väärä siihen työhön vaikka terveydenhoitoala tuntuukin omalta.
17.Tuntuisi kasvatuspuolikin.
18.Tai voisin olla floristi.
19.Tai käsityöläinen,ommella päivät pitkät.
20.Tai terveydenhoitaja.Varmaan se realistisin vaihtoehto.
21.Nyt olisi vankemmin motivaatiotakin opiskella kuin levottoman hauskoina opiskeluvuosina.
22.Olen 28.Piti ihan pysähtyä laskemaan,elokuussa 29.
23.Olen kai aina kuvitellut haluavani ison perheen,4-5 lasta.
24.Ei tunnu kuitenkaan realistiselta että toteutuisi,kolme olisi ehkä optimaalinen.Miehen mielestä se tosin on nyt sitten tässä.
25.Raskaana oleminen ei ole elämän parasta aikaa.Liikaa vaivoja vaikka maha on ihan ihana.
26.Parhaillaan supistaa ja närästää.
27.Vauvan vaatekaappi on täynnä mekkoa ja sukkahousua,poika tulisi pienenä järkytyksenä.
28.Olisi ihan yhtä tervetullut kylläkin mutta melko niukasti puettu noin alkuun.
29.Ja tarkottaisi sitä että taivuttaisin miehen sen kolmannen lapsen kannalle vaikka väkisin.Joka olisi tietysti kolmas poika.
30.Unelmoin nukkekodin näpertämisestä,leikkimökeistä ym. minkä toki voi poikienkin kanssa toteuttaa,kohdehenkilöt tuskin vaan kiinnostuisivat toiminnoista niin paljoa kuin äiti.
31.Luin iltasaduksi Untolle tällä viikolla ensimmäistä kertaa Tammen kultaisten kirjojen 'Antti autotehtaassa' ja 'Pikku äiti'-kirjat.Pikku äiti oli kuulemma parempi,selaa sitä itsekseenkin.Vaikka luin molemmat ihan yhtäläisellä intensiteetillä.
32.Pikku äiti oli oma lempikirja lapsuudessa,muistan kuvat ja osan teksteistä vieläkin ulkoa.
33.Tiheikön väki on toinen mieleenpainunut.
34.Tilasin kirjakerhosta itselleni iltalukemiseksi Onnelin ja Annelin..
35.Olen kuulemma kasvanut pumpulissa.
36.Omatkin lapset voisi kasvattaa siellä,kotoisen pehmeää.
37.Olen surkean huono leikkimään,en edes pysty esittämään uskottavasti että kiinnostaisi.
38.Mutta luen mielelläni lapselle.
39.Ja piirrän,maalaan,muovailen,askartelen.Silloin kun itselleni sopii.
40.Olen siis se tylsä vanhempi joka tekee ruoan ja leikkaa kynnet,rajoittaa.
41.Mies on onneksi ihan vastakohta.Se hauska vanhempi joka riehuu ja leikkii,oikeasti nauttiikin siitä.
42.Lapsikin tiedostaa tämän jaon,kiskoo isin sänkyyn riehumaan majaan heti kun tämä tulee töistä,äiti kiskotaan sänkyyn 'muhimaan ja jutustelemaan'.
43.Muhiminen onkin mukavaa,pieni pehmeä tuhisko selittämässä jotain äärimmäisen tärkeää seikkaa 'helotoppoleista' ja niiden lento-ominaisuuksista samalla halien.
44.Tykkään leipoa.Ja syödä leipomuksia.
45.Ruokaa laitan koska on pakko,välillä siitäkin nauttii mutta arkinen makaronilaatikko harvemmin saa innostumaan.
46.Lapsen kanssa on hauska leipoa.
47.Paitsi jos epähuomiossa antaa lapsen syödä liikaa pullataikinaa tai salamirouhetta ja sipulia.
48.Virheistä oppii.
49.Tosin oman käytöksen säätely on yllättävän vaikeaa vaikka tiedostaisi ongelmakohdat.
50.Olen kai aika tempperamenttinen.
51.Mitä tuskin tietää muut kuin lähimmät ihmiset.
52.Osaan siis esittää kilttiä ja kuuliaista,esim. töissä pidän mielipiteeni ominani ja nielen sappea viimeiseen asti.
53.Joskus julkisivu kuitenkin pettää ja räjähdän julkisesti jonkin epäkohdan takia.
54.Enkä silloin mahda itselleni mitään,tekstiä vaan tulee eikä ole väliä kuka näkee ja kuulee.Uimarannalla ja Prisman kassajonossa on viimeeksi tullut hiillyttyä epäoikeudenmukaisesta ja törkeästä toiminnasta niin että asianomainen on saanut täyslaidallisen ripitystä.
56.Kehtaakohan tätä edes julkaista?
57.Olisi ehkä pitänyt pitäytyä siniharmaat silmät ja vaalet hiukset linjalla.
58.Nekin on.
59.Ja aina pari kiloa liikaa.
60.Onneksi on mekkoja.
61.Joita voisi aina olla pari enemmänkin.
62.Näkisin itseni 50-luvun kotirouvana helposti.
63.Mikä varmasti järkyttää,joskaan ei yllätä äitiäni.Ei olla ihan samasta puusta vaikka yhtäläisyyksiäkin on.
64.Eroista huolimatta tai ehkä niiden tähden ihailen äitiäni,itsenäisyyttään ja vahvuuttaan.
65.Itse ihan mieluusti vaihdattaisin lamput ja renkaat miehellä itse keittiössä hyristen.
66.Pora pysyy kuitenkin kädessä,mies ei ole kovin nopea toteuttamaan projektejani.Tai halukas.
67.Ompelisin enemmänkin jos tilaisuus olisi.
68.Ideoita on ja kankaitakin valmiina mutta toteutusta hidastaa aktiivinen poikalapsi.
69.Jolle lähinnä ompelisin.
70.Pidän väreistä,värisävyjen yhdistelemisestä.
71.Ja kankaista,vaatteista,papereista,puupinnoista.
72.Mummolan kesät ja kesä yleensäkin koivuineen,järvineen on mielikuvissani kaunein paikka.
73.Nyt asutaan lähimpänä sitä idylliä mikä on haussa sitten joskus.Ei ihan maalla mutta lähes tarpeeksi.Ei omassa talossa mutta omakotitalossa.
74.Ihana kerätä raparperit omalta pihalta.
75.Kun vielä jaksais tehdä hilloja ja mehuja pihan antimista.Epäilen että kesä menee vauvasumussa niin että hillot tulee kaupasta.Tosin Unton ollessa pariviikkoinen tein piparkakkutaloa kolmelta yöllä.Kun kerran kuitenkin olin vauvan kanssa hereillä.
76.Luomuna hillot kuitenkin kaupastakin.
77.Siihen suuntaan olis pyrkimys.Ja terveellisyyteen,täysipainoiseen,paljon tuoreita kasvikunnan tuotteita sisältävään ruokavalioon.Kohtalaisesti toteutuukin.
78.Vaikka itse olenkin lähinnä suklaaseen päin kallellaan,mies rakastaa kebabia ja pizzaa ja syödään meillä kalapuikkojakin.
79.Ei kyllä juurikaan muuta valmisruokaa.Joskus hernekeittoa.Ja pinaattikeittoa,en osaa tehdä siitä hyvää.
80.Unto tykkää parsakaalista.Tungin sitä(kin) jo soseisiin vauva-aikana.Toivottavasti jaksan tehdä mössöt itse tälle toisellekin.Omatunto ei sallinut tunkea pieneen suukoloon muuta kuin möhnää jonka sisällön tiesi tarkalleen.
81.Haluaisin sen omakotitalon maaseutuiselta alueelta,mieluiten peltoa,metsää ja ranta ikkunan takana.Ei kuitenkaan ihan periferiassa.
82.Kasvattaa itse vihanneksia,juureksia,kerätä marjat omasta pihasta ja lähimetsästä.
83.Hillota ja säilöä satoa maakellariin.
84.Lienee peruja em. Tiheikön väen varastokannosta.Se sykähdyttää vieläkin.
85.Pelkään ötököitä,vanhan talon hiiret olis aivan kauhistus,hämähäkitkin.
86.Pelkään yksinoloa pimeällä.Jos mies on yön töissä,soitan kun menen nukkumaan jotta uskallan sammuttaa valot.
87.Pelkään läheisten menettämistä.Välillä enemmän,välillä vähemmän.Unton ollessa vastasyntynyt pelko meni ihan yli.Puhumalla meni kyllä ohikin.Ahdistuin jo siitä että piti kävellä vaunujen kanssa autotien vieressä,rannassa,sillalla.Mietin koko ajan mitä pahimmillaan voi sattua ja miten sen voisi estää.
88.En usko että tuo uusiutuu,esikoisen kohdalla vastuu toisesta ihmisestä vaan oli niin uutta ja suurta.
89.Nautin yksinolosta silloin kun tiedän sen ansainneeni.
90.Haluaisin osata valokuvata.
91.Ja piirtää ja ommella paremmin.Maalaamisen olen aina kokenut liian haastavaksi.
92.Pidän lahjojen antamisesta.
93.Joskin on kiva saadakin etenkin pieniä,ajatuksella valittuja ja mietittyjä juttuja.
94.Minulla on viisi kummilasta.
95.Joita näen liian harvoin ja kärsin siitä varsin huonoa omaatuntoa.
96.Veljiä on kaksi,yksi sisko ja kaksi siskopuolta.Kaikki nuorempia.
Nämä adjektiivit tuli mieheltä sen enempiä miettimättä kun kysyin;
97.empaattinen
98.määrätietoinen
99.hyvin huolehtivainen
Tulkitsin nämä ihan positiivisiksi piirteiksi mutta näen myös lievää kritiikkiä päällepäsmäryydestä taustalla..
100.Nyt tää menis nukkumaan,varmaan 'huonoja unia' Unton termein,katsottiin just Nicholsonin elokuva 'Kunniasanalla' kolmoselta.Kamala mutta vangitseva tunnelmaltaan.Öitä.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Eksyin pari viikkoa sitten blogiisi ja nyt olen käynyt harvesen päivä lukemassa kuulumiset, ihanasti kirjoitat, ja ihan kuin meidän elämästä viime syksyltä. Esikoinen silloin 2,7 v ja nuorimmainen juuri syntynyt. Kaikki kuulostaa niin tutulle...:) Ja nuo 100, niissäkin paljon "omaa". Pitänee ihan kirjautua tänne jossain vaiheessa:)
    -TP-

    VastaaPoista
  2. Voi kun kiva kun ihmiset löytää tänne!Kirjoitteleehan näitä omaksi ilokseenkin pitkälti,päiväkirjatyyliin mutta on tosi ihanaa saada lukijoita ja kommentteja,kiitos teille!

    VastaaPoista